Jotta blogin vaatimattomalle lukijakunnalle ei iskisi opiskelukateus, täytyisi kuulemma kirjoittaa välillä myös teologian opiskelun tylsistä puolista. Mutta aika tylsää olisi kirjoittaa siitä, miten kreikantunneilla määritellään verbimuotoja: mediumin partisiipin aoristi yksikön nominatiivi tai aktiivin indikatiivin imperfekti monikon kolmas persoona. Menettelee, mutta ei kauheasti sytytä. Konkreettisin hyöty on toistaiseksi ollut se, että kun kerran messussa tuijottelin pappisystävän kasukan etumukseen kirjailtuja hieroglyfejä, havaitsin etteivät ne olekaan merkityksettömiä koukeroita, vaan siinä on ristikkäin kaksi sanaa: fōs, valo, ja zōē, elämä.
Vähän tylsää on välillä se, että kriittiset näkökulmat joskus vyöryvät päälle siinä määrin, että positiiviset tulokulmat kristinuskoon tuntuvat käyvän vähiin. Esimerkiksi Raamattu länsimaisessa kulttuurissa -kurssilla on keskitytty perkaamaan Ilmestyskirjaa, josta on aika vaikea löytää mitään rakentavaa, ja luettu Minna Heimolan tutkimusta Raamattu ja rasismi (2017), joka on masentava katsaus siihen, miten Raamatulla on oikeutettu syrjintää, orjuutta, apartheidia ja antisemitismiä. Osa perusteista kumpuaa suoraan Raamatusta, osa on muuten vain päättömiä tulkintoja. Selväksi tuli, että Raamattu taipuu perusteeksi mihin vain, jos niin halutaan – tietysti myös syrjinnän vastustamiseen.
Kyseinen kurssi on sekä opettavainen että vähän rasittava: pieniä kirjoitustehtäviä pukkaa tuhottomasti. Viimeistelin juuri yhden Magdalan Mariasta. Uudessa testamentissa Maria on kaikin puolin kunniallinen nainen, yksi Jeesuksen seuraajista. Evankelistojen yksimielisen todistuksen mukaan hän oli ylösnousemuksen ensimmäisiä, ellei ensimmäinen todistaja, joka lähetettiin viemään Jeesuksen miesoppilaille sanaa siitä, että Jeesus elää. Siksi hän on saanut arvonimen ”apostolien apostoli”. Hänellä on kuitenkin ollut länsimaisessa kulttuurissa myös maine entisenä prostituoituna. Miksi näin?
Syy on puhtaasti se, että Raamatun eri kertomuksia on sotkettu keskenään. Joskus 300-luvulla Magdalan Maria alkoi sekoittua Uuden testamentin toiseen Mariaan, joka on Martan ja Lasaruksen sisar. Tämä toinen Maria voitelee Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesuksen jalat kalliilla öljyllä (Joh. 12:1–8). Voitelukertomus puolestaan sekoittui Luukkaan kertomukseen syntisestä naisesta, joka kastelee Jeesuksen jalat kyynelillään, kuivaa ne hiuksillaan ja voitelee ne (Luuk. 7:36–50), ja simsalabim, näin Magdalan Mariasta tuli tuo syntinen nainen. Niinpä hänet oli luontevaa yhdistää myös Johanneksen kertomukseen avionrikkojanaisesta, jonka Jeesus pelastaa kivitykseltä (Joh. 8:3–11).
Teoksessa Women’s Sacred Scriptures (1998) Karen King argumentoi, että Magdalan Marian yhdistäminen syntiseen naiseen ei ollut tahaton sekaannus, vaan tahallista mustamaalaamista. Niin saatiin painettua alas Marian keskeinen asema varhaiskristittyjen joukossa, hänen profeetallinen ja apostolinen asemansa ja naisten johtajuutta tukevat teologiset virtaukset. Marian kanonisointi antoi hänelle kyllä positiivisen roolin, mutta sellaisen, joka sopi patriarkaaliseen järjestelmään. Olisi aika oikaista vääryys ja palauttaa Marian maine, sanoo King.
Oli miten oli, julistaja Mariasta tuli myös patriarkaalisessa tulkintauomassa. Keskiaikainen pyhimyslegendojen kokoelma Legenda aurea, joka maalaa Marialle taustan rikkaana mutta lihan iloihin keskittyvänä syntisenä naisena, tietää kertoa Marian myöhemmistä vaiheista, että hän päätyy Marseillen seudulle, missä hän alkaa julistaa Kristusta niin väkevästi, että paikallisen maaherrankin puntti alkaa tutista. Marian jumalasuhteiden ansiosta lapseton maaherra ja hänen vaimonsa saavat pojan. Vaimo kuolee synnytykseen laivassa, jolloin mies katsoo äidinmaitoa vaille jääneen vauvankin olevan käytännössä kuoleman oma. Hän jättää vaimonsa ruumiin ja lapsen autiolle rannalle ja lähtee Pietarin kanssa Jerusalemiin nähtävyyksiä katselemaan. Paluumatkalla mies löytää hämmästyksekseen rannalta parivuotiaan poikansa elossa, ja kuollut vaimokin virkoaa henkiin, kun mies rukoilee Magdalan Mariaa. Marian elämän loppuvaiheesta kerrotaan Legenda aureassa, että hän eli 30 vuotta erämaassa, josta enkelit hakivat hänet joka päivä taivaaseen seitsemän kertaa niin ettei hän tarvinnut lainkaan maallista ravintoa.
Kirkkotaiteessa Magdalan Marian tunnus on öljyastia, vaikka hänellä ei siis ollut mitään tekemistä Jeesuksen jalkoja voidelleen naisen kanssa – toki hän oli ylösnousemusaamuna matkalla haudalle voitelemaan Jeesuksen ruumista. Toinen Marian tunnus on valkoinen tai punainen kananmuna. Se viittaa legendaan, jonka mukaan Maria julisti Rooman keisarille kristinuskoa kananmunan avulla: kuolleelta näyttävä mutta elämää täynnä oleva muna symboloi ylösnousemusta. Kun epäilevä keisari sanoi kananmunan ennemmin muuttuvan punaiseksi kuin kuolleen heräävän eloon, muna muuttui punaiseksi.
Populaarikulttuurissa suosittuja ovat tulkinnat, joissa Magdalan Maria nähdään Jeesuksen rakastajana eroottisessa mielessä. Näillä jutuilla on jonkinlaista pohjaa Raamatun ulkopuolisissa varhaisissa teksteissä, Marian evankeliumissa ja Filippuksen evankeliumissa, joissa Marian sanotaan olevan Jeesuksen kumppani, oppilaista tälle kaikkein rakkain ja suudelleen häntä. Jeesuksen lempioppilaita on kuitenkin varhaiskristillisessä kirjallisuudessa monia muitakin, eikä suuteleminen välttämättä merkitse romanttista pussailua. Juudaskin suuteli Jeesusta kavaltaessaan hänet (Mark. 14:44).
Ehkäpä värjään pääsiäisenä munia punaisiksi ja muistelen Magdalan Mariaa.
