"Alba on pitkä valkea vaate, jota käytetään jumalanpalveluspuvun perusosana. Papin liturgisen asun perusvaate on alba eli messupaita. Alba on latinaa ja tarkoittaa valkoista." (evl.fi)
– Oliko hyvä messu? kysyi ystävä.
– Joo ihan. Mulla oli tervetulosanat ja sit jaoin ehtoollista. Alban kanssa on vähän taistelua edelleen.
– Miksi?
– Sovitin neljää ja löysin sentään sellaisen, joka ei kiristä eikä laahaa.
– Ai sillai! Luulin että sua vituttaa.
– Niin vituttaakin, mutta vähemmän vituttaa jos alba edes on sopiva. Se liittyy osittain sukupuoleen.
– Miten se liittyy sukupuoleen? Onko alboja kahta lajia?
– Ei, sehän on kyllä unisex.
– Onneksi.
– Sukupuoliangsti tulee jotenkin siitä kun on esillä. Aattelee omaa ulkonäköään enemmän, ja mähän en kauheesti tykkää siitä, miltä näytän. Helpointa on, jos ei tarvitse ajatella sitä ollenkaan. Ja jos ei saa olla omissa vaatteissa, niin se vaikeuttaa.
– Luulis äkkiseltään toisinpäin. Että alba piilottais "persoonan", muuttaisi, öö, joksikin.
Niin tietysti onkin. Elisa Vihervaara-Räihä kirjoittaa gradussaan Papin uudet vaatteet – Sukupuolen merkitys Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappien virkapukeutumisessa (2022) siitä, miten virkapuku toimii naamiona, joka voi tuoda turvaa sekä kantajalleen että sille, joka kohtaa puvun kantajan. "Kohtaaja voi turvallisin mielin kohdata viranhaltijan, eikä hänen tarvitse miettiä kyseisen henkilön persoonallisuutta tai mieltymyksiä. Lääkärin, poliisin ja papin puvut ovat esimerkkejä kantajan persoonaa peittävistä vaatteista. Katsoja ei sinänsä katso puvun ohi, vaan katsoo ja kohtaa puvun kantaman viran."
Samaan aikaan univormut luovat valtahierarkioita, tukevat ryhmäidentiteettejä ja korostavat eroa muihin.
Papin pukeutuminen on ollut naispappien kannalta mutkikas kysymys. "Naisten uskonnolliset univormut ovat aiheuttaneet päänvaivaa monessa maassa, jossa naiset saavat toimia kirkon palveluksessa", kirjoittaa Vihervaara-Räihä. "Monet naispuoliset papit ovat joutuneet kokemaan olevansa kakkosluokan pappeja miehiin verrattuna, tai sitten heidän sukupuolensa on haluttu häivyttää kokonaan. Nämä kertovat syvään juurtuneista perinteistä, joissa ainoastaan miehet on nähty papinrooliin sopiviksi."
Ystävä jatkoi keskustelua:
– Haluatko puhua siitä, että et pidä siitä, miltä näytät?
– Hmm, en mä tiiä mitä siitä puhuis. Se liittyy varmasti paljolti siihen, että harmittaa ku näytän naiselta.
– Niin. Vaikka et hirveesti. Et käytä mitään merkkejä ollaksesi nainen. Me naisethan ei olla naisia luonnostaan vaan me ripotellaan vinkkejä itseemme.
– En tietenkään käytä. Mulla menee kaikki energia niitten vinkkien peittelyyn. Koitan raivokkaasti vinkata, että en oo. Vaatteet taitaa olla mulle aika tärkeät siinä että ilmennän sukupuolta, vaikka sopivia on vaikea löytää. Siksi se alba kait on niin hankala. Ja on siinä ehkä jotain muutakin, mitä en tavoita. Joka tapauksessa albasta tulee olo, että tuun nolatuksi.
– Saan kiinni. Albahan just piilottaa valtaosan merkeistä, joita haluaa antaa. Minnalla [nimi muutettu] on usein huulipunaa ja tukka kiharrettu. Oletan, että samasta syystä: se haluaa pointata, että on nainen. Viikset varmaan toimis samoin. Pointtina, että ei ole nainen.
– Niin!
– Alba ei kovin hyvin onnistu poistamaan sukupuolta, koska sukupuoli vaan on niin vahva kategoria. Kyllä mäkin muistan että eilen mulle antoi leivän "mies", vaikka en tuntenut häntä. Sukupuoli suorastaan korostuu kun kyse on tuntemattomista, koska niistä ei tiedä mitään muuta. Tyhmää.
– Joo. Alban kanssa jää jäljelle vaan pää. Ja vähän ruumiinmuotoja, joita alba ei onnistu peittämään.
– Nyt tuntuu kummalliselta, että me ei ysärillä tajuttu, että on ihmisiä, jotka ei ole naisia tai miehiä. Kyllähän me tiedettiin, että sukupuoli on sosiaalinen konstruktio, mutta me ei silti otettu sitä lukuun.
– Sä olitkin jossain edistyksellisissä feministipiireissä. Mä olin ysärillä hiekkalaatikolla ja seuroissa.
Se vähän lohdutti, kun messussa mukana ollut ystävä toivotti voimia, kun
taistelin albojen kanssa. Joku sentään tajuaa, että tilanteessa on
jotain hankalaa. Albaongelma on vähän harmillinen, koska mielelläni jakaisin ehtoollista, mutta tällä hetkellä tuntuu helpommalta olla hakeutumatta ehtoollisavustajaksi. Jos aikoo kirkon virkaan, albojen kanssa on kuitenkin pakko jotenkin oppia tulemaan toimeen.
Lauantaina kävin Tikkurilan kirkossa katsomassa opiskelukaverin ja kumppanien esittämän näytelmän, joka kävi läpi naispappeuden historiaa Suomessa. Varsinkin alkuaikoina naispappien ulkonäköä säädeltiin kuulemma tiukasti: pitkät hiukset kiinni, ei liian suuria korvakoruja. Sukkahousujen paksuudestakin oli piispojen ohjeistus.
Ajat ovat muuttuneet ja viime aikoina (nais)piispat ovat luojan kiitos helpottaneet tilannetta tarttumalla pappien sukupuolitettuihin pukeutumisohjeisiin. Uudet ohjeet tulivat voimaan 2023. Nykyään pukeutumisvaihtoehtoja on edelleen kahta lajia, mutta niitä ei ole sidottu sukupuoleen. Lisävaihtoehdoille tai entistä väljemmille muotoiluille olisi edelleen tarvetta, koska varsinkin sukupuolivähemmistöihin kuuluville papeille tai pappeutta pohtiville pukeutumisasiat tuottavat yhä päänvaivaa – tuskin olen ainoa.
