Olipa kerrankin sellainen evankeliumiteksti, joka pani ihan naurattamaan sitä kirkossa seisaallaan kuunnellessa. Päähenkilö on taloudenhoitaja, joka on saamassa potkut tuhlattuaan isäntänsä omaisuutta.
– Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa, pohtii taloudenhoitaja toimeentulomahdollisuuksiaan.
Taloudenhoitaja keksii keinon: hän kutsuu luokseen isäntänsä velalliset ja pienentää heidän velkasummiaan. Näin hän hankkii itselleen ystäviä, jotka ovat hänelle kiitollisuudenvelassa ja voivat huolehtia hänestä, kun hän joutuu tyhjän päälle. Epärehellinen taloudenhoitaja saa kehut viisaasta toiminnastaan. Evankeliumiteksti päättyy arvoitukselliseen kehotukseen: ”Hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole” (Luuk. 16:9).
Teksti oli paitsi hauska, myös siitä mukava, että se jäi vaivaamaan mieltä kivalla tavalla loppupäiväksi. Saarnasta kun ei herunut mitään apua vertauksen tulkintaan. Saman tekstin lukivat nuoret myös eilisessä konfirmaatiomessussa, jossa olin jakamassa Kristuksen ruumista, mutta sairastunutta pappia tuuraamaan hälytetty varapastori ei viitannut puheessaan evankeliumiin ollenkaan.
Kirkkokahveilla evankeliumi herätti tällaisia pohdintoja: Onko kaikki kohtuulliset tarpeet ylittävä maallinen rikkaus väärää rikkautta? Kehutaanko taloudenhoitajaa siksi, että hän valitsi olla armollinen? Tai siksi, että hän ymmärsi, että ystävyys on arvokkaampaa kuin maallinen omaisuus?
Kotona lueskelin Luukkaan evankeliumia vertauksen ympäriltä ja huomasin sen sijoittuvan heti tuhlaajapoikavertauksen perään. Tuhlaajapojan tarinassa on samoja teemoja: rikkaan miehen poika hassaa isänsä omaisuutta. Palatessaan kotiin rutiköyhänä hän ei saakaan haukkuja, vaan hienot kuteet ja isot kemut. Lisätwistinä kertomuksessa on kateellinen vanhempi veli, jonka kunniaksi ei ole koskaan järjestetty juhlia, vaikka hän on ollut ahkera ja tunnollinen. Ehkä tuhlaajapoikavertaus ja vertaus epärehellisestä taloudenhoitajasta kertovat samasta: siitä, että Jumalan armo on jotain sellaista, joka sotii ihmisten oikeudentajua vastaan. Epärehellinen taloudenhoitaja toimi ehkä maallisessa mielessä väärin, mutta Jumalan taloudenpidossa ihan oikein antaessaan velkoja anteeksi.
Epärehellisestä taloudenhoitajasta kertovan vertauksen perässä on myös Jeesuksen selitys, jota kirkossa ei luettu.
Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa. Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta, kuka uskoo teille todellista? Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne? Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän on liittynyt toiseen, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. (Luuk. 16:10–13)
Selitys sekä tarjoaa tulkinta-avaimia että hämmentää lisää. Ehkä taloudenhoitaja palveli mammonaa ollessaan rikkaan miehen palveluksessa ja siirtyi palvelemaan Jumalaa, kun antoi velkoja anteeksi. Ehkä ”väärä rikkaus” on kaikkea materiaalista hyvää, joka on meillä vain lainassa Jumalalta ja jonka käytössä olisi syytä olla höveli ja anteeksiantava. Mutta miksi Jeesus nyt kehottaa luotettavuuteen toisen omaisuuden hoidossa, vaikka on juuri kehunut epäluotettavaa taloudenhoitajaa?
Kysyin tekoälyltä. Se sanoi, että ristiriita on osa vertauksen voimaa. Jeesus vetää heti maton oman kertomuksensa alta, jotta kuulija ei jäisi ihannoimaan epärehellistä taloudenhoitajaa. Kiitoksen kohteena ei ole vilppi vaan taloudenhoitajan viisaus: hän osasi ennakoida tulevaisuutta. Jos jopa ”tämän maailman lapset” (Luuk. 16:8) osaavat varautua tulevaan, vielä enemmän kristittyjen pitäisi käyttää Jumalalta lainaksi saatuja lahjoja pyrkiäkseen kohti todellista rikkautta tai iäisiä asuntoja, toisin sanoen jotain hengellistä hyvää.
Raimo Hakolan ja Outi Lehtipuun kommentaarista Alussa oli sana (Kirjapaja 2013) opin, että alkutekstin perusteella on epäselvää, saako taloudenhoitaja kehut Herralta vai herralta, siis Jeesukselta vai omalta isännältään, rikkaalta mieheltä. Vuoden 1992 raamatunkäännöksessä taloudenhoitajaa kehuu Herra eli Jeesus, uusimmassa vuoden 2020 suomennoksessa kehut antaa isäntä, jonka omaisuutta taloudenhoitaja on hukannut.
