Saarna toisen adventin sateenkaarimessussa 13.12.2025 Mikaelinkirkossa
Luuk. 12:35–40
Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 12 (UT2020)
Jeesus sanoo:
”Pitäkää vyönne kiinni ja lamppunne
palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä kotiin häistä
ollakseen valmiina avaamaan, kun hän koputtaa oveen. Onnellisia ovat nämä
palvelijat, jotka isäntä palatessaan näkee valvomassa. Minä vakuutan teille,
että hän sitoo vaatteensa vyöllä, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan
heitä. He ovat onnellisia, jos isäntä tulee ennen keskiyötä tai sen jälkeen ja
näkee heidän valvovan. Jos isäntä tietäisi, milloin varas tulee,
hän ei antaisi tämän murtautua taloonsa. Ymmärrätte varmaan tämän.
Valmistautukaa tekin, koska ette arvaa, millä hetkellä Ihmisen Poika palaa.”
*
Kerron teille, miksi mä tykkään näistä Jeesuksen jutuista. Niissä tehdään niin paljon kuperkeikkoja. Tämänkin tekstin ytimessä on kuperkeikka: isäntä saapuu kotiin häistä, mutta sen sijaan, että palvelijat kattaisivat isännälle pöydän, käy päinvastoin. Roolit kääntyvät ylösalaisin. Isäntä kutsuu palvelijat pöytään ja ryhtyy itse palvelemaan heitä.
Jeesus jos kuka oli queer, outo, erikoinen, epätavallinen. Totunnaisuuksien ja sovinnaisuuksien päälaelleen kääntäjä.
Myös joulun tarinassa tehdään jättimäinen kuperkeikka. Maailma odotti Messiasta, kuningasta, näyttävää sankaria, jolla on valtaa ja voimaa ja joka nostaa kansan vaurauteen ja loistoon, mutta kuningas onkin pieni, epäilyttävään perhetilanteeseen syntynyt avuton lapsi kaikkein köyhimmässä ja alkeellisimmassa majapaikassa, eläinten kanssa tallissa. Outo Jumala saapuu marginaaliin, ulkokehälle.
Kristinuskon Jumalan outoutta kuvaa se, että varhaisin tunnettu kuva ristiinnaulitusta Jeesuksesta on pilapiirros. Roomalaisessa seinägraffitissa vuoden 200 kieppeiltä ristiinnaulitulla hahmolla on aasin pää. Ristin vieressä on ihminen ja teksti: ”Alexamenos palvoo jumalaansa”. Piirroksen tekijä ei voinut käsittää, miksi kristitty Alexamenos palvoi outoa, häpeällisesti kuollutta jumalaansa, kun tarjolla oli Jupiter ja liuta muita kunnollisia, salamoita taivaasta sinkauttelevia roomalaisia jumalia.
Jeesus on outo kuningas: kuningas, joka tulee lähelle, palvelee, kumartuu, nostaa syrjään jääneen ja antaa arvoa sille, jolta maailma on sen riistänyt. Jeesuksessa Jumala paljastaa luonteensa: myötätunnon, anteeksiannon, rakkauden, joka uskaltaa olla haavoittuva. Sen miten hän kääntää vallan suunnan ja asettuu itse palvelemaan ja kärsimään.
Paavali kirjoittaa ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä: ”Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille - - ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi.” (1. Kor. 1:23–25.)
*
Adventti elää Jeesuksen kahden tulemisen välisessä jännitteessä. Odotamme lasta, paradoksien Jumalaa, joka kätkeytyy heikkouteen ja vähäpätöisyyteen. Toisen adventin evankeliumi ja teema ”Kuninkaasi tulee kunniassa” suuntaa toisaalta ajatuksia Raamatun kuvauksiin lopun ajoista. Niissä Kristus tulee kunniassa ja kirkkaudessa, tavalla, jossa valta ja voima ei enää ole kätkeytynyt vastakohtiinsa.
Kun suunnittelimme tätä messua porukalla, keskustelimme vähän siitä, että ajatus kirkkaudessa ja kuninkaallisessa loistossa saapuvasta Kristuksesta voi tuntua vieraalta. Se ei ehkä istu niin helposti nykyihmisen uskon kieleen. On selvää, että me luetaan Raamatun lopunajallisia tekstejä hyvin erilaisesta näkökulmasta kuin ensimmäisten vuosisatojen kristityt, jotka odottivat Jeesuksen pikaista paluuta – ja ehkä jonkinlaista kosmista kunnianpalautusta. Sittenpä pilkkaajat näkevät, kuka on tämän maailman todellinen Herra.
Kristuksen tuleminen taivaallisessa mahdissa on toivon kieltä sorretuille ja poljetuille. Täytyy myöntää, että ajatus on meidänkin aikanamme houkutteleva, kun rahanahneet diktaattorit mellastavat tässä maailmassa, sopivat omia bisnesdiilejään kokonaisten kansakuntien päiden yli ja siinä sivussa tuhoavat ilmaston ja elämisen edellytykset tulevilta sukupolvilta. Tulisipa joku voimakkaampi panemaan heidät kuriin.
Ajattelen, että Jeesuksen toisessa tulemisessa ei kuitenkaan ole kyse siitä, että Jumalan luonne muuttuisi toisenlaiseksi tai että hän alkaisi käyttää erilaista valtaa. Jos loistokas symbolinen kieli vieraannuttaa, niin asiaa voi ehkä sanoittaa myös näin: Kristuksen tuleminen on lupaus siitä, että se sama rakkaus, jonka me nyt tunnemme vajavaisesti ja jolle kykenemme avautumaan vain osittain ja hetkittäin, paljastuu joskus vielä täydemmin.
*
Evankeliumi kehottaa valvomiseen ja valmiuteen: ”Pitäkää vyönne kiinni ja lamppunne palamassa.” Jos Ihmisen Poika lähestyy meitä ja koputtaa ovellemme tavallisessa elämässä, hiljaisesti ja kätkeytyneenä, pienenä ja outonakin, sellaisen huomaaminen vaatii tarkkaavaisuutta. Muuten ne hetket voivat mennä ohi.
”Valmistautukaa tekin, koska ette arvaa, millä hetkellä Ihmisen Poika palaa.” Yllättävä Jumalan kohtaaminen voi murtautua arkiseen elämäämme. Valvominen on avoimuutta ja herkkyyttä huomata Jumalan todellisuus siellä, missä se ilmenee.
Saarnan valmistelussa on se hyvä puoli, että siinä tulee itse vähän testattua ja elettyä todeksi näitä Jeesuksen juttuja. Teksti hautuu mielen perukoilla ja niinpä aina välillä on viime päivinä käynyt mielessä tämä valvomisasia.
Joskus on niin säkkipimeää ja oma lamppu sammuksissa, ettei mitään näy vaikka kuinka yrittäisi. Seuraavia asioita olen kuitenkin huomannut, kun silmät ovat välillä vähän raottuneet: Jouluruusu, joka avasi kukkapenkissä valkoiset kukkansa keskelle tätä loputonta harmautta. Toisen ihmisen silmät, ehkä jonkun tuntemattoman, joka istuu metrossa vastapäätä. Se ilta, kun minulla oli seuraavana päivänä viisaudenhampaan poisto ja vaimo ryhtyi vielä illalla keittämään sosekeittoa, että minulla olisi jotain pehmeää syötävää seuraavana päivänä. Pieniä toivon ja rakkauden pilkahduksia.
Jos olet käynyt viime aikoina kirkossa ja seurannut tätä sunnuntaista toiseen etenevää jatkokertomusta, niin ehkä kuulit kun muutama viikko sitten täällä myös puhuttiin lampuista. Matteuksen evankeliumin vertauksessa kymmenestä morsiusneidosta viisailla morsiusneidoilla on lampussaan öljyä, tyhmillä ei ole. Tyhmät pyytävät viisailta öljyä, mutta he sanovat: ”Emme me voi, ei se riitä meille kaikille” (Matt. 25:9).
Mietin silloin asiaa ja ajattelin, että se on siinä mielessä totta, että henkilökohtaista jumalasuhdetta ei voi oikein toisen puolesta elää. Jos öljy on niitä hengellisiä käytäntöjä ja tapoja, jotka pitävät lamppua palamassa eli ylläpitävät mielen herkkyyttä ja avoimuutta Jumalan läsnäolon huomaamiseen, sellaista on vaikea kaataa toisen lamppuun. Ei minun kuntoni kohene, vaikka naapuri kuinka jumppaisi, ja samoin on hengellisen elämän laita.
Mutta asiassa on toinenkin puoli: sanotaanhan, että kirkon usko kantaa, kun oma usko on sammunut. Yhdessä täällä eletään ja uskotaan ja odotetaan. Toisten lamput voivat valaista tietä silloin kun oma on sammuksissa. Miten me yhdessä pidämme lamppumme palamassa, uskon ja toivon liekin palamassa, kun ympärillä näyttää pimeältä?
*
Palaan vielä Jumalan outouteen. Yksi 1900-luvun suurista teologeista, Karl Barth, on puhunut siitä, miten Jumala on outo – ihan toisenlainen kuin me odotamme. Jos hän olisi omien odotustemme ja kokemustemme mukainen, niin sellainen Jumala ei voisi haastaa meitä muuttumaan mitenkään. Vain outo Jumala voi yllättää meidät ja kääntää meidän maailmamme toisinpäin. Sellainen Jumala rikkoo meidän omat jumalakuvamme.
Oudon Jumalan odottamisessa on se pulma, että saatamme valvoessamme tähyillä häntä ihan eri suunnasta kuin mistä hän tulee. En näe enkä löydä, koska odotan jotain erilaista kuin mitä Jumala on. Toivon, että Jumala tulisi voimalla ja korjaisi kaikki maailman vääryydet. Ehkä en huomaa häntä siellä, missä hän on läsnä ja hiljaisesti toimii koko ajan.
Kiire ja stressi ovat omiaan sammuttamaan lamppua. Jos joulukiireet stressaavat, niin haluan sanoa tämän: oudon kuninkaan odottamiseen sopivat ihan hyvin oudotkin tavat. Jouluperinteitä voi vaalia, jos niistä tykkää, mutta hyvin voi myös olla ilman tai kehittää omia. Voiko joulusta löytää sen, mikä siinä resonoi itselle ja tuntuu omalta, ja jättää muun sivummalle?
Seuraavaksi tässäkin messussa outo Jumala kutsuu meitä pitopöytäänsä eli ehtoollispöytään. Siinä hän kohtaa meidät ja palvelee meitä. Noustaan tunnustamaan kristillinen uskomme.
