Puhe sateenkaarihartaudessa 26.6.2026 Kauhavan suviseuroissa
Luuk. 19:1–10
Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 19
Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. Siellä asui
mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän
halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt
kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja
kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä.
Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: ”Sakkeus, tule
kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.”
Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen
vieraakseen. Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: ”Syntisen miehen
talon hän otti majapaikakseen.” Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen:
”Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen
liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.” Sen kuultuaan Jeesus
sanoi häneen viitaten: ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan
hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut
etsimään ja pelastamaan.”
*
Kertomus Sakkeuksesta on varmaan monille täällä tuttu jo raamattuluokasta tai pyhäkoulusta. Sakkeus on jotenkin sympaattinen hahmo: pieni mies, joka jää väentungoksessa muiden taakse ja kiipeää puuhun yltääkseen näkemään Jeesuksen. Sakkeukseen liittyy jännä ristiriita, koska vaikka hänen sanotaan olevan hyvin rikas, hän ei käyttäydy niin kuin rikas ja mahtava ihminen. Puuhun kiipeämistä ei yleensä pidetä kovin arvovaltaisena käytöksenä. Sakkeuksella ei vaikuta olevan valtaa komentaa muita pois edestä, joten hän joutuu turvautumaan omaan kekseliäisyyteensä. Hän on myös yhteisönsä halveksuma: muut pitävät häntä syntisenä ja nyrpistävät nenäänsä, kun näkevät Jeesuksen menevän Sakkeuksen vieraaksi.
Pysähdyin tätä evankeliumitekstiä pohtiessani pariin ajatukseen, jotka liittyvät väkijoukon rooliin tässä kertomuksessa:
- Väkijoukko estää Sakkeusta näkemästä Jeesusta.
- Jeesus menee juuri sinne, minne hänen ei väkijoukon mielestä pitäisi mennä.
Tänne Kauhavan lentokentälle on kerääntynyt Jeesuksen ympärille suuri väkijoukko. Uskallan veikata, että en ole ainoa sateenkaari-ihminen, jolla on täällä vähän samanlainen olo kuin Sakkeuksella oli toisten selkien takana. Sellainen olo, että meille ei anneta tilaa, meitä ei haluttaisi nähdä eikä kuulla. Siinä käy helposti niin, että toisten selät peittävät Jeesuksen näkyvistä, tai sen Jumalan armon, jota meistäkin ehkä moni kaipaa. Kun muut eivät halua tehdä tilaa, täytyy turvautua omaan neuvokkuuteen. Sakkeus kiipesi puuhun, me teimme tämän oman hartaushetken. Toivottavasti se voi olla pieni kurkistusaukko, josta voi oksien lomasta nähdä Jeesuksen.
Sakkeus on hyväksynyt sivustakatsojan roolin. Hän ei odota Jeesuksen kohtaamista, vaan haluaa nähdä hänet edes vilaukselta. Mutta myös Jeesus haluaa nähdä Sakkeuksen. Tultuaan Sakkeuksen puun kohdalle hän katsoo ylös ja pysähtyy.
Monelle sateenkaari-ihmiselle uskonnollinen kokemus on ollut kodittomuuden kokemus: missä minä saan olla kokonainen, hyväksytty ja turvassa, minne minä kuulun? Monet ovat voineet pitkäänkin yrittää löytää paikkaansa uskovaisten yhteisössä, mutta samalla kokea, ettei kukaan halua nähdä tai hyväksyä heitä sellaisina kuin he ovat. Tai ettei itseään edes uskalla näyttää toisille sellaisena kuin on.
Jeesus kuitenkin näkee Sakkeuksen. Hän vieläpä tietää Sakkeuksen nimen. Hän sanoo: ”Sakkeus, tule kiireesti alas.”
Nimeltä kutsuminen kuvaa Raamatussa sitä, että ihminen tunnetaan kokonaan. Jesajan kirjassa sanotaan: ”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.”
Jumala ei kohtaa meitä kategorioina, niin kuin me ihmiset helposti kohtaamme toisiamme. Näemme miehiä ja naisia, homoja ja heteroita, konservatiiveja ja liberaaleja, uskovaisia ja epäuskoisia, ja usein kohdatessamme uuden ihmisen näemme hänet ensin tällaisten ennakkoluulojen ja luokitusten kautta. Jumala kuitenkin tuntee meidät ja kohtaa meidät kaikki nimeltä.
Ajattelen, että Jumalan armo on jotain niin radikaalia, että meidän ihmisten on perin vaikea ymmärtää ja hyväksyä sitä. Siksi niin monissa Raamatun kertomuksissa Jeesus herättää paheksuntaa rikkomalla oman aikansa raja-aitoja ja normeja. Siksi meidän kaikkien olisi hyvä kysyä itseltämme, milloin me itse olemme osa sellaisia väkijoukkoja, jotka rakentavat rajoja, tekevät toisista näkymättömiä tai halveksuttuja ja kasaavat esteitä sen tielle, kuka voi tulla Jumalan luo. Saatamme myös sisäistää tällaisia ulkoapäin omaksuttuja raja-aitoja niin, että estämme itseämme tulemasta Jumalan luo.
Jeesus puolustaa Sakkeusta sanomalla: ”Onhan hänkin Abrahamin poika.” Onhan siis Sakkeuskin juutalainen, Jeesuksen ajan kontekstissa hän kuuluu Jumalan valittuun kansaan. Meidän aikanamme voisimme sanoa: ”Olemmehan mekin Jumalan lapsia.”
Jeesus haluaa tulla aina etsimään sitä, mikä on muilta kadonnut ja jäänyt syrjään. Puussa istuva Sakkeus saa kuulla sanat, jotka ilahduttavat ja hämmästyttävät häntä: ”Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.” Muiden silmissä Sakkeus on vääränlainen, Jeesuksen silmissä hän on ihminen, jolla on nimi, koti ja paikka Jumalan kansassa.
Tänään Jeesus on vieraana täällä meidän keskellämme. Edelleen hän haluaa pysähtyä, kutsua nimeltä ja kuulla meidän tarinoitamme, sellaisia tarinoita, joita ei ehkä muualla ole uskallettu kertoa. Ehkä joku meistä tuntee olevansa vielä puussa, piilossa toisten katseilta. Mutta Jeesuksen kutsu kuuluu: tule alas. Sinun ei tarvitse jäädä yksin. Minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.
