Toiset ovat jo pystyssä ja pakkailevat kamppeitaan, kun herään. Kuljetamme pahvit takaisin sillan alle. Ehkä joku voi tarvita niitä.
Yön juhlijat ovat jättäneet jälkeensä tölkkejä ja pulloja, joita lojuu siellä täällä, vaikka pullonkerääjät ovat jo siivonneet suurimman osan. Niistä kertyy neljän euron tienesti. Yhteisessä kassassa on nyt 9,7 euroa, mikä riittää mainiosti aamupalaan Kallion Elokolossa. Puuro on ilmaista, pienestä maksusta voi ostaa mehukeittoa, kahvia, voileipiä ja kakkua.
Minua pyydetään lausumaan ruokarukous. Onneksi olen viime vuosina pyörinyt kristittyjen seurassa niin paljon, että olen ehtinyt oppia yhden. Ruokarukous on kaunis tapa, mutta harmillisen harvinainen. On kaunista pysähtyä muistamaan sitä, ettei ruoka ole itsestäänselvyys tai pelkkää mättöä, vaan lahja, josta on syytä olla kiitollinen. Aiemmin käyttämässämme buddhalaisessa rukouksessa muistetaan kaikkia olentoja, jotka ovat antaneet itsensä ravitakseen meitä, ja toivotaan että voimme vuorostamme ravita muita.
Sitten onkin lopettelun aika. Kävelemme Alppipuistoon ja pidämme siellä loppuringin junien kolistessa ohi. Kerron toisille, että olen aika vaikuttunut siitä, että he ovat halunneet tulla katuretriitille. He ovat kaikki suhteellisen hyvin toimeentulevia ihmisiä, jotka olisivat yhtä hyvin voineet valita mukavan loman jossain etelän auringossa. Sen sijaan he ovat matkustaneet Helsinkiin elämään rahattomina kadulla ja pohtimaan asunnottomien elämänkysymyksiä.
Päiväunet otetaan Lenininpuistossa. Siellä on kaunista: puro solisee ja orava nakertaa käpyä oksalla. Jään kaipaamaan tätä kiireetöntä suhdetta kaupunkitilaan. Kun kotia ei ole, puistot ovat olohuoneitamme. Kun taskussa ei ole puhelinta, olen vapaa olemaan läsnä sen elämän kanssa, joka kaupungin kaduilla virtaa. Jään kaipaamaan myös seikkailun tuntua: aamulla herätessä ei tiedä, millaisia kohtaamisia ja hetkiä päivä tuo tullessaan ja mihin kallistamme päämme yöksi. Ja ruuan jakamista, sitä miten omena leikataan viiteen osaan, jos se sattuu olemaan ainoa.
Vähän tulee ikävä myös nälkäisten aaveiden ruokkimisen seremoniaa. Ja sitä vapauden tunnetta, joka syntyy siitä, kun ei ole mitään omaisuutta. Ei tarvitse huolehtia tavaroista tai mahdollisista varkaista, koska minulla ei ole mitään varastettavaa.
Totta kai tiedän, että siinä missä muutaman päivän kodittomuus voi olla minulle eksoottinen seikkailu, pitkään jatkuessaan se muuttuisi ankeaksi ja kuluttavaksi. Meidän kokemustamme ei mitenkään voi verrata oikeaan asunnottomuuteen ja rahattomuuteen, eikä se ole tarkoituskaan. Meillä ei tosiasiassa ole mitään hätää: hädän tullen voisimme helposti mennä kotiin tai saada apua ystäviltämme tai yhteiskunnan palveluista. Ja vaikka olemme luopuneet ulkoisesta omaisuudestamme, meillä on monenlaista sisäistä pääomaa, kuten omanarvontuntoa, kielitaitoa ja muuta osaamista, sekä ryhmän tuki.
Kerjäämistä en jää kaipaamaan. Oli kuitenkin häkellyttävää oppia, että tiukan paikan tullen on mahdollista vain kävellä ravintoloihin pyytämään ruokaa. Olin kuvitellut, ettei sellainen käy päinsä, että meidät naurettaisiin pihalle. Sen sijaan saimme usein herkullista ruokaa. Hyväntahtoisia ihmisiä on kaikkialla, jos vain pyytää apua. Toki silloin joutuu ottamaan riskin torjutuksi tulemisesta, joka voi tehdä kipeää.
Näin paljon huono-osaisuutta, mutta myös hyväsydämisiä auttajia ja turvaverkkoja, joita on viritelty putoamisen varalta. Ehdin kerjätä vain puoli tuntia, kun kaupungin työntekijät saapuivat pelastamaan minua. Tosin monet näistä turvaverkoista koskevat vain paikkakuntalaisia.
Hotellilla toiset ottavat matkatavaransa säilytyksestä. Mikon vaimo Maija on tuonut arvotavaramme ja saan puhelimeni takaisin.
Menemme syömään samaan ravintolaan, jonka työntekijä antoi minulle pasta-annoksen. Hän on siellä töissä tänäänkin ja tunnistaa meidät. Hän on kotoisin Kosovosta ja kertoo joskus antavansa ruokaa kerjäläisille, jotka tulevat sitä pyytämään.
– Eilen meillä ei ollut rahaa, tänään on, sanoo Mimsy.
– Rahaa tulee ja menee, sanoo kosovolainen ja huitaisee kädellään. – Tärkeintä on nauttia elämästä.
Kotimatkalla metrossa kohtaamme kerjäläisen. Roolit ovat nyt vaihtuneet, Mikko kaivaa lompakkoaan.
Hyvällä on tapana kiertää.
Kirjoitukset katuretriitiltä: Lähtövalmistelut – Päivä 1 – Päivä 2 – Päivä 3 – Päivä 4
