Näin jo mielessäni, miten retriittikirjeenvaihtajan raporteissa sanat vähenevät ja vähenevät kunnes lopulta hän lähettää matkaan vain tyhjän paperin, mutta sitten tapahtui paljon kaikkea pientä mutta merkittävältä tuntuvaa. Nyt olo on herkkä ja sellainen että sisuskaluja on ravisteltu hyvällä tavalla. Sydän ei ole ollut näin auki sitten kuunvaihteen sateenkaarimessun.
Masennus ja mielen kipu alkoivat haihtua jo toissapäivänä. En ole yllättynyt, mutta onhan se jännää, miten retriitillä oleminen muuttaa aina olotilan niin perusteellisesti. Eikä sitä varten edes tarvitse hiljentyä sen kummemmin, kunhan vain pääsen olemaan retriitin ilmapiirissä ja kuulemaan hyviä sanoja.
Touhuaminenkin on tehnyt ihan hyvää. Joutilaana mieleni helposti sukeltaa ja alkaa märehtiä kipeitä asioita. Kun yläkerrassa on viisikymmentä ihmistä ruokajonossa eikä liedessä meinaa millään riittää vääntö siihen, että pastan keitinvesi kiehuisi, ei siinä ehdi oikein murehtia muuta kuin sitä, miten saisi ihmisille ruuan pöytään.
Yksi merkittävä juttu oli ryhmätapaaminen, johon menin mukaan. Niihin on kiva mennä, jotta kuulee jotakin siitä, millaista ihmisillä retriitillä on. Jossain vaiheessa oli puhetta meditatiivisista kokemuksista, siitä miten ne pakenevat, jos niitä yrittää jahdata tai pidätellä. Se on tuttua. James kehotti sulkemaan silmät, olemaan tietoinen siitä että istumme ja olemaan yrittämättä mitään. Oliko vaikeaa, hän kysyi, ja siteerasi omaa opettajaansa Joseph Goldsteinia, tai oikeastaan tämän opettajaa:
If you just sit and know that you are sitting, the whole Dharma will be revealed.
Pointti oli se, että on hyvä luopua turhasta monimutkaisuudesta harjoituksessa. Yleistin ajatuksen heti koskemaan kaikkia hengellisiä asioita. Uskonnollisista opeista on tehty niin monimutkaisia rakennelmia, että mieleni sotkeutuu loputtomiin pohdintoihin siitä, miten niihin pitäisi suhtautua. Siksi Jamesin ajatus siitä, että hengellisyydestä on lupa pudottaa pois kaikki monimutkaisuus ja vain istua, tuntui hyvältä.
Minun vuorollani James ehdotti, että voisin katsoa ringissä istuvia ihmisiä ja ottaa sisään sitä arvostusta, jota he kohdistavat minuun. Huhhuh, se oli melkein liikaa, vaikka olinkin jo aiemmin saanut takaisin kyvyn katsoa ihmisiä silmiin. Lähinnä teki hyvää vain istua hiljaa ja katsella ihmisiä, kun he puhuivat vuorollaan, ja välillä valoa joka siivilöityi puiden lehvästöjen läpi. Siinä oli pyhä läsnä, pitkästä aikaa.
Pääasiassa järjestelytouhuissa ollaan kuitenkin aika profaanien, epäpyhien asioiden äärellä. Jos tässä hommassa jostakin asiasta valaistuu, mietin aiemmin, niin siitä, kuinka monta rullaa vessapaperia kuusikymmentä ihmistä kuluttaa viikossa. Käsienpyyhinnän järjestäminen vessoihin on aiheuttanut järjestäjätiimille niin paljon päänvaivaa, että siitä on tullut jo vitsi. Kyllä voi ihminen tulla iloiseksi, kun kaupan hyllyltä löytyy monta pakettia käsipyyhepaperia.
Siinä käsipyyheostosten lomassa viestittelin jotain ystävän kanssa ja sanoin, että on vaikea ymmärtää muiden ihmisten uskonnollisuutta. Etenkin sellaisten, jotka kokevat Jumalan jotenkin hirveän selkeästi.
Ystävä sanoi, ettei itse pysty uskomaan persoonajumalaan ja että siitä syntyy jännä soppa, kun yrittää puhua toisten kanssa, jotka uskovat juuri siihen.
Sanoin, että minunkin on ehkä aika vaikea uskoa persoonajumalaan, mutta että on vaikea tietää millaiseen Jumalaan sitä sitten uskoo. Jumalan persoonallisuus on kristinuskon keskeistä oppisisältöä, vaikka on hankala hahmottaa, mitä ihmettä se edes tarkoittaa.
Yöllä mietin Jumalan persoonaa, kun heräsin kesken unien valvomaan ilman mitään syytä. Ehkä olen yrittänyt vääntää itseäni uskomaan persoonalliseen Jumalaan, koska olen halunnut niin kovasti olla kristitty, mietin. Ehkä Jumalaan voisi löytää tuskattomamman suhteen, jos luopuisi persoona-ajatuksesta. Sitä jään miettimään varmaan vielä pitkään.
Puoli viideltä luovutin nukkumisen suhteen ja menin keittiöön tekemään aamuvuoroa, punnitsemaan päivän ruokiin tulevia vihanneksia valmiiksi, jotta osallistujat voivat aamupäivän työjaksolla pilkkoa ne.
Tapahtui vielä muutakin merkittävää, mutta siitä en voi puhua ja vaikea sitä olisikaan selittää ymmärrettävästi. Eniten juuri sen vuoksi nyt on niin kosketettu ja ravisteltu olo. Ehkä asian merkittävyys liittyi siihen, miten toisen ihmisen käytös voi satuttaa ja vähän pelottaakin, mutta silti oli mahdollista pysyä sydän avoimena ja kokea läheisyyden tunteen lisääntyvän.
