Eilen eksegetiikan luennolla kerrottiin, että kaiken takana ovat virkamiehet.
Lyhyesti homma meni niin, että alun perin muinaisessa Lähi-idässä vallitsi monijumalainen kultti. Jumalat asuivat temppeleissä patsaina, jotka käsitettiin eläviksi ja jotka tarvitsivat ruokaa, juomaa ja vaatteita. Kun Herran siunauksessa pyydetään Jumalaa ”kirkastamaan kasvonsa” tai ”kääntämään kasvonsa” siunattavan puoleen, se on alun perin saattanut tarkoittaa ihan konkreettisesti ihmisenmuotoisen patsaan kasvoja. Kultaisissa kasvoissa on ehkä ollut säihkyvät jalokivisilmät.
Kristinuskon Jumalan miehisyys on perua siitä, että muinaisisraelilaisten pääjumalaksi noussut myrskynjumala Jahve oli mies. Vähitellen hän nielaisi itseensä muut jumalat, kuten isällisen luojajumala Elin. Jahven maskuliinisuutta tasapainotti kuitenkin vielä hänen puolisonsa, jumalatar Asera.
Suuri käänne tapahtui vuonna 587 eaa., kun babylonialaiset tuhosivat Jerusalemin temppelin ja tekivät vanhat uskonnonharjoituksen tavat mahdottomiksi. Patsasjumalaa ei enää ollut eikä sille voitu uhrata. Juudan valtio tuhoutui ja kuningashuone lakkasi olemasta. Kriisissä keskeiseen asemaan nousivat hovin kirjurit. He tunsivat hyvin ajan poliittiset tekstit, kuten vasallisopimukset, joissa vähäpätöisempi kuningas lupaa olla uskollinen suurkuninkaalle. Näistä sopimuksista tuli malli Jumalan ja Israelin kansan väliselle liitolle ja sille ajatukselle, että israelilaiset saavat palvoa vain yhtä jumalaa. Jumalatar Asera pantiin viralta ja hänen kulttinsa kiellettiin. Oman kansan historia kirjoitettiin uusiksi yksijumalaisesta näkökulmasta.
Juutalaisuuden ja siten kristinuskon syntyyn vaikutti siis pieni virkamiesten porukka, ehkä vain muutama ihminen, joka alkoi pakon edessä ajatella uskontoa uudella tavalla.
Lain noudattaminen nousi keskiöön uhrikultin sijaan ja jumalan patsaan paikalle tulivat laintaulut. Niitä säilytettiin liitonarkussa, joka alun perin oli patsasjumalan kantoalusta niitä hetkiä varten, kun jumalan tarvitsi poistua kotoaan temppelistä – vaikkapa jonkin tärkeän sotaretken tai juhlan vuoksi.
Kun jumalaa ei
enää voinut käydä moikkaamassa temppelissä, hän muutti taivaisiin ja hänestä
tuli paljon etäisempi hahmo. Siispä korjailen tässä itsekin babylonialaisten
2600 vuotta sitten aiheuttaman katastrofin jälkiä, kun yritän oppia kokemaan
Jumalan läheisemmäksi. Kiitti vaan, Nebukadnessar (Babylonian kuningas, joka valloitti
Jerusalemin).
Saatana alkoi
kehittyä, kun Jahvesta tuli ainoa jumala, selitti opettajamme Juha Pakkala
edelleen. Hyvän kaikkivaltiuden vastinpariksi tarvittiin jokin, joka selittäisi
pahan olemassaolon. Sitä ennen jumalat olivat paljon inhimillisempiä hahmoja,
eivät erityisesti hyviä eivätkä pahoja vaan tunteidensa riepoteltavissa kuten
ihmisetkin.
– Lähtikö usko, kysyin kaverilta luennon jälkeen.
– No ei, hän
vastasi. – Ei se vaikuta mitä tosta historiasta oppii, kun uskon perusta on
ihan muualla.
– Mä haluaisin tajuta, miten kristittyjen nykyteologien aivot oikein toimii. Kun eksegetiikan kurssit tuntuu tekevän parhaansa siinä, että ne ikään kuin purkaa kaikkea sitä, mihin kristityt perinteisesti on uskoneet.
– Mulle ne on kaksi erilaista todellisuutta, selitti kaveri. – Voivat olla olemassa rinnakkain, samaan aikaan.
– Ai sillain
että täällä yliopistolla sä aattelet, että okei, muinaisessa Lähi-idässä kuningasta
pidettiin jumalan poikana ja sitten Juudan kuninkaiden kadottua kehittyi
Messiaan odotus ja siitä käsitys Jeesuksesta Jumalan poikana. Ja sitten menet
kirkkoon ja olet, että ”Jeesus, Jumalan poika, neitseestä syntynyt”?
– Joo, just noin, nauroi kaveri. – En tiedä miten se on mahdollista, joku aivovaurio varmaan. Siunausta, hän huikkasi pyyhältäessään seuraavalle luennolle.
Piti laittaa vielä viesti perään ja kysyä, onko niin, että hänen aivonsa jotenkin flippaavat toisesta asennosta toiseen, tieteellisestä hengelliseen, vai pyrkiikö hän harmonisoimaan niitä keskenään. Esimerkiksi niin, että neitseestäsyntyminen on jollain tavalla symbolisesti totta, jos ei konkreettisesti.
– Eivät flippaa vaan ne asiat on olemassa samaan aikaan, hän vastasi. – Eikö ylipäänsäkin oo niin, että se totuus on olemassa jossain siellä kulttuurisen kerroksen alla jollain symbolisella tasolla, jonka symbolisuuden määrä on mysteeri.
Niin se varmaan on.
